Onnellisuuden takana olet sinä itse

Mikä tai missä on sinun turvasatamasi? Onko se riippuvainen toisesta ihmisestä? Onko se riippuvainen rahasta tai paikasta?

Onnellisuus löytyy itsestä. Toki erilaiset asiat voivat tehdä onnelliseksi, hetkittäin. Mutta onnellisuus lähtee sisältä käsin. Ja sanoisin, että onnellisuus luo myös turvallisuutta. 

Meillä itsellämme on mahdollisuus luoda omasta elämästämme juuri sellainen kuin itse haluamme, riippumatta taloudesta tai turvasta. Mutta se vaatii aika lailla omien negatiivisten ajatusten ja tapojen muuntamista positiivisiksi tai poistamista kokonaan.

Meillä on mahdollisuus manifestoida unelmamme todellisiksi. Mutta meidän pitää uskoa unelmiimme, eikä miettiä millä ajalla tai rahalla unelmat voisivat toteutua. Ja onko kyseessä oma unelmamme vai jonkun toisen?

Minä olen ehtinyt unelmoida itselleni jo monta kotia ja mökinkin aikoinaan. Joitakin yksityiskohtia saa vielä "fiilata", mutta unelmani asua meren ääressä on toteutunut ilman että minulla pitää olla valtava omaisuus unelmani toteuttamiseen.

Manifestoinnissa on olemassa erilaisia tekniikoita ja voi tehdä aarrekarttaa tai kirjoittaa unelmakirjeen. Tyyli on vapaa, mutta uskon pitää olla luja - että olet sen kaiken hyvän arvoinen. Ja osaat ottaa vastaan silloin kun sinulle jotain annetaan. Eikä silloin tarvitse tuntea kiitollisuuden velkaa.

Toki välillä täytyy luopua jostakin sellaisesta mikä ei enää palvele sinua, jotta voi tehdä tilaa uudelle. Mutta ei tarvitse olla Hannu Hanhi tai syntyä ankkalammelle hopealusikka suussa. Kateus, katkeruus ja pelko eivät tee hyvää. Kun iloitset toisten menestyksestä, menestyt itsekin. Jos ajattelet, ettei sinulla ole varaa johonkin, ei sinulla todellakaan ole, koska sinä itse ilmennät juuri sitä ajatuksillasi ja sanoillasi. 

Kannattaa kiinnittää huomiota omiin ajatuksiin ja sanoihin, luoko positiivista tulevaisuutta vai ei, sillä se mihin me keskitymme, me vedämme sitä puoleemme niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä.

Niin oletko sinä onnellinen suomalainen? Minä olen, ja elän juuri sellaista elämää, mikä tuntuu itseni näköiseltä. Ole rohkea, usko unelmiisi <3


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kaikki on energiaa

Henkimaailman merkeistä

Elämä kantaa